...oli kouluttautua kunnon koiraksi!

Alkukeväästä aloin menettää hermojani koirien ja varsinkin Kertun huonon käyttäytymisen kanssa ja onneksi päätin ajoissa puuttua asiaan. Varasin siis Kertulle yksityistunteja kallonkutistajalle.

Koko kesä on ollut pitkä ja monimutkainen, mutta ah niin mielenkiintoinen matka Kertun sielunelämään. Olen tehnyt sen kanssa tosi paljon töitä ja nyt tämä uurastaminen alkaa kantaa hedelmää. Ongelmat pääpiirteittäin olivat siis remmirähjäys ja agressiivisuutena ilmenevä arkuus. Ei mikään helppo tapaus.

Keväällä parhaiten  Kerttua kuvasi, ja kuvaa välillä edelleenkin, tämä paljon puhuva otos

Neiti on nimittäin oikeasti pelottavan näköinen kun rähjää hampaat irvessä... Onneksi tuota ilmettä nähdään enää harvoin. Meidän koulutus siis alkoi ihan perussosialistamisella, Kertun itseluottamuksen kohentamisella ja sillä että saadaan mun ja Kertun välit kuntoon. Koulutuksen alkuvaiheista on postaus täällä. Koko kesä jatkettiin periaatteessa samalla teemalla, mutta Armi jäi kotiin jo muutaman kerran jälkeen ja koulutusta tehtiin vain Kertun kanssa kahdestaan.

Suurin osa treenitunneista oli ohitusharjoituksia ja vieraan koiran läheisyyden siedätystä. Välillä opettajina oli Flukydogin omia koiria ja välillä saatiin lainaan ihan vieraita häiriökoiria. Suurin osa treeneistä pyrittiin pitämään "luonnollisina" lenkkitilanteina eli sovittiin missä risteyksessä tavataan ja sitten kuljettiin vastakkain niin lähelle kuin Kertulla pinna kesti.

Noiden järjestettyjen treenien lisäksi tehtiin Kertun kanssa tietysti omatoimiharjoituksia aina silloin tällöin. Ehkä paras ja onnistunein "treeni" oli meidän Lahden matka, kun kävimme Aatosta ja Ottoa tapaamassa. Silloin aloin tosissani ymmärtää että kyllä Kertusta vielä ihan kelpo koira saadaan. Sen reissun jälkeen aloin myös miettiä että mitkä meidän todelliset tavoitteet on...

Kerttu rentona kolmen vieraan koiran kanssa!

Tuo vapaana kuljeskelu sopiikin Kertulle huomattavasti paremmin kuin hihnassa muiden koirien tapaaminen. Eli aina se on vaan todettavissa että vika löytyy hihnan toisesta päästä. Jos oikein tsemppaan ja satun olemaan oikeassa mielentilassa jo valmiiksi, niin saatan välillä kyllä saada Kertun ihan kunnialla vieraankin vastaantulevan koiran ohi. Useimmiten tulee kyllä jonkinlaista räpätystä... Ja sitten kun yleensä koiria on mulla matkassa kaksi, niin se on kaksinverroin haastavampaa.

Toinen tapahtuma joka laittoi minut miettimään Kertun käytöstä ja tavoitteita oli pihakoirapäivät ja open show. Muita pihakoiria katsellessa mieleen tuli että olenkohan asettanut meille jopa hieman liian kovat tavoitteet. Tai siis meinaanko vaatia koirilta liikoja... Meidän pihakoiraneidit käyttäytyivät suht samalla lailla kun kaikki muutkin paikalla olevat pihikset. Ääntä riitti toisiin tutustuttaessa, mutta alkuhaukun jälkeen kummasti tytöt sitten osasi rauhoittua. Ja kuten aiemmassa postauksessa todettua, Kertun kehäkäyttäytyminen ja suhtautuminen tuomariin oli kyllä hienoa! Ei tämä neiti siis mikään luontainen esiintyjä ole, mutta alkutilanteen huomioonottaen sujui loistavasti! Mätsäreissä ollaan myös muutaman kerran käyty, sekä osallistumassa että ihan vaan hengailemassakin. Samoin koirapolulla ja -puistoissa ja tietysti tuossa lähikaukalollakin. Menestys ja käytös on ollut vaihtelevaista...

Ainoa asia mikä meillä vielä kaipaa kunnon ratkaisua on Kertun arkuus lapsia kohtaan. Se ei todellakaan ole pihakoiralle tyypillistä, ja minua niin kovasti harmittaa tämä epätyypillinen luonteenpiirre. Olen kuitenkin aika luottavainen sen suhteen että Kerttu kasvaa tästäkin asiasta ulos, vaikkapa sitten tämän meidän pian tulevan ihmislapsen myötä (laskettuaikahan oli jo 10.9 eli 4 päivää sitten mutta vielä täällä odotellaan). Minulla ei ole minkäänlaista huolta tai pelkoa siitä että Kerttu olisi vaarallinen tälle meidän omalle pienokaiselle. Osa Kertun lapsiangstista johtuu varmastikin siitä että meidän takapihan aidan takana on lasten leikkipuisto ja siellä on aika kova vilinä koko ajan. Vahtikoirana tilannetta pitää tarkastaa aika-ajoin. Aidan takana tietysti juostaan, kiljutaan ja ollaan villejä. Osa lapsista kiusaa meidän koiria ihan tahallaan; yllyttää haukkumaan, juokseen kepakon kanssa aitaa pitkin niin että rämisee tai ampuu vesipyssyillä... On myös lapsia joiden kanssa Kertulla ei ole mitään ongelmaa; rauhalliset lapset ja voisiko sanoa "rohkeat" lapset. Tässä lähellä asuu perhe jossa on kaksi suht vilkasta isoa koiraa ja noin 3 vuotias tyttö. Tämä tyttö on tottunut koiriin eikä arastele mieädnkään koiria vaan tulee luokse ja leikittää ja tarjoaa namia ihan muina miehinä, rentona ja hötkyämättä. Tästä tytöstä Kerttu tykkää, ei hauku päin, ottaa namia kädestä ja onpa jopa naamastakin lipaissut. Samoin Helin tytöt alkaa olla Kertulle jo sen verran tuttuja että niitä ei tarvi haukahtaa kun yhden kerran tavattaessa.Tähän lapsiarkuuteen löytyi muuten myös oiva kolutuspaikka, käytiin Tykkimäellä muutaman kerran kesän aikana, ja siellähän jos jossain on villejä ja säntäileviä lapsia. Nämä treenikerrat sujui muuten ihan loistavasti!

On myös mukavaa kun meille voi tulla kylään vieraita ihmisiä eikä niille tarvi enää haukkua kahta tuntia, vaan kaksi minuuttia riittää! Aiemmin jokaiselle vieraalle piti rähjätä aina kun vieras vähän liikahti tai vaihtoi sohvalla asentoa. Nyt yleensä riittää alkutervehdys. Meillä onkin kesän aikana rampannut kaikenlaista porukkaa mm. remppahommissa. Tarkoituksena olisi vielä opettaa koirille että kun etuoven kolkutin kopsahtaa, ovelle ei tarvisi syöksyä tuhatta ja sataa kurveissa kyljellään sutien ja hulluna räksyttäen, mutta se koulutus on vielä ihan alullaan. Tähänkin sain kotiläksyt Flukydogista, ja kerron siitä sitten lisää kun saan homman hyvälle alulle...

Kesän aikana olen oppinut taas tykkäämään Kertusta ja Kerttukin musta. Kerttu alkaa olla jo ihan kivasti kontaktinhakuinen, kuulee nimensä lenkillä, ja ymmärää melkein joka kerta kun torun sitä huonosta käytöksestä. "Tavallisten ihmisten" ohitukset sujuu pääsääntöisesti hyvin, aika hyvin myös luistelijat, pyöräilijät, lastenvaunut, lapset ja muut koirattomat tyypit. Tutut koirat otetaan vastaan suunnattomalla riemulla (pitäisi kai koittaa vähän rauhoittua), ja vieraille koirille edellenkin haukutaan ja hillutaan hihnassa, mutta ei enää mitenkään holtittomasti ja pitelemättömän raivon vallassa, vaan jo hillitymmin ja hallitummin. Kertulla ei enää niin helposti kiehu yli nää jutut... Parasta on kuitenkin se kontaktinhakuisuus ja mamman yleinen kuuntelu ja kunnioittaminen, joka vielä keväällä oli kokonaan ihan hukassa. Meillä on nyt suhde, jota voi alkaa työstää! Eniten tässä kesän aikana olen oppinut minä itse, ja niinhän sen pitääkin mennä. Kerttu ja Armikin oppivat sitten siinä samalla, kun ensin itse sain ajatukset järjestykseen omassa päässä, kitkin pois ristiriitaiset tilanteet ja käskyt, turhautumisen ja negatiivisen energian, aloin luottaa koiriin ja annoin niille niiden ansaitseman arvon.

Viimeinen koulutustilaisuus pari viikkoa sitten oli hassun tunteellinen, en olisi millän halunnut lopettaa enkä lähteä koulutustilalta pois. Haikea ja onnellinen olo. Koirien koulutustahan jatkuu siis tietysti läpi koko niiden elämän, mutta tämä alkusysäys ja tehojakso Flukydogin kanssa on nyt loppuun suoritettu. Kiitos Katariina ja Valtteri kun muistutitte mieleeni Kertun oikean arvon ja uskoitte meihin molempiin! Ja kiitos tietysti Wiwi, Suko ja Hex!

Ei kai tätä voi kun rakastaa