Kyllä oli kylmää kyytiä tässä eräänä päivänä Lappalan rannalla kun Armi päätti heittää talviturkkinsa... =) Oltiin Helin, Inkun ja Bertan kanssa pitkällä lenkillä Valkealassa. Oli niin ihana kävellä metsässä kaikessa rauhassa ja katsella kun koirat hassuttelee. Armi sai pitkästä aikaa olla kunnolla irti ja kirmata sielun täydeltä. Ja kyllä se aikamoista menoa olikin =) Kepit ja kävyt sai kyytiä ja hiekka ja sammalet lensi!

Kauempaa katsottuna näytti että rannassa oli kovan tuulen aiheutamaa vaahtoa, mutta lähemmäs tultaessa alkoi kuulua kilinää ja helinää ja huomattiin että koko rantaviivaan olikin kasaantunut puolen metrin matkalta jäähilettä. En ole ikinä kuullut sellaista ääntä. Tosi hienoa.

Suunnilleen tunnin verran Armi malttoi olla rannanpuolella, mitä nyt välillä vähän kävi varpaitaan kastelemassa. Välillä poikettiin enemmmän metsän puolelle, ja sitten taas välillä takaisin rantaan. Kaikessa rauhassa 'otettiin aurinkoa' rantakalliolla kun Armi sitten päätti molskauttaa. Kuului vaan kova loiskis ja silloin oli pihakoira järvessä. Vähän huonosta kohdasta se hyppäsi, siitä ei päässyt samasta paikasta ylös ja virtauskin (tai siis aallokko) oli aika kova. Hetken näytti että Armi vähän panikoitui kaikesta, virrasta, hyytävän kylmästä vedestä ja ylösnousun vaikeudesta. Jouduinkin kutsumaan sen luokse aika pitkän matkan päähän toiseen kohtaan rantaa josta pääsi helpommin ylös. Ja olisihan se hölmö mennyt heti uudestaan, jouduinkin laittamaan sen loppuajaksi hihnaan...

Eipä tullut lähtiessä mieleen että uimareissuhan tästä tulee, ei ollut pyyhkeitä tai mitään mukana. Tikattu fleecepeitto ei imenyt yhtään vettä vaikka kuinka hankasi...

Loppuajaksi koko koirapoppoo laitettiin autoon lämmittelemään...

Kyllä tuo koiran kanssa metsässä samoilu on parasta ikinä! Ei tulisi olleenkaan samalla lailla lähdettyä retkeilemään ilman koiraa. Ihania maisemia, rauhallista luontoa, ja ennen kaikkea hassuja ja iloisia koiria. Parasta koiran omistamisessa on se tunne kun lasket koiran irti ja näät miten innoissaan se on! Häntä vipattaa, nenä heiluu, äkkiä pinkaistaan ihan täysillä ensin sinne, sitten tänne ja tuonne, sitten taas tutkitaan ja odotellaan hitaampaa mammaa... :)

Lappalan maastossa oli paljon isoja kiviä ja puita joiden taakse oli hyvä mennä piiloon. Alkuun Armi meinasi unohtaa minut metsään kokonaan mutta Helin suosiollisella avustuksella muisti Armi käydä välillä minutkin etsimässä joukkoon mukaan. Ekalla kerralla tosin juoksi monta kertaa (ehkä jopa hieman hätääntyneenä) ihan vierestä ohi, ja hoksasi minut kiven vierestä vasta muutaman äänimerkin jälkeen. Seuraavalla kerralla sujui jo maltillisemmin nenää hieman enemmän käyttäen. Lauma- ja yhteishengen kannalta tekee oikein hyvää että emäntä joutuu välillä hukkaan... =) Pysyy koirakin paremmin vireessä, eikä huitele omia polkujaan missä sattuu...

Kauniita ilmoja odotellessa, kevätterveiset Korialta!