Tai siis vuoden kamalimmat 12 tuntia, ainakin koiran ja koiran omistajan kannalta.

Armi pelkäsi uutta vuotta tosi paljon. Elämänsä ekana uutena vuotena ei silloin vielä pikkuinen pentu ollut millänsäkään, viime vuonna vähän aristeli isoimpia paukkuja ja valonvälähdyksiä. Tänä vuonna kammoksui oikein toden teolla.

Meilläpäin innokkaimmat vekarat alkoi paukuttelun heti kun alkoi hämärtää, tuossa 4 maissa siis. Muutamaa jysäystä Armi kuunteli tarkkaavaisesti tuhahdellen, sitten kun alkoi paukkua ja vilkkua oikein kunnolla neiti meni ensin tietokonepöydän alle piiloon, ja sieltä häntä koipien välissä luikki hetken päästä sängyn alle (jonne ei oikeastaan edes mahdu...). Siellä perimmäisessä nurkassa pieni reppana-raukka kärsi kokovartalovapinasta ja läähätti kovasti. Ei tullut syömäänkään, just ja just uskalsi tulla Petteriä vastaan kun tämä tuli töistä 6 jälkeen...

Illalla kuitenkin mentiin Helille, siellä paukut ja väläykset tuntuivat vähemmän. Tosin matka ulko-ovelta autolle (10 metriä) oli Armille aika tuskien taival, samoin automatka. Luulen kuitenkin että Inkun ja Bertan (ja siskonpoikien??) läsnäolo rauhoitti sitä, häntäkin heilui jo hetken päästä.

En olisi osannut odottaa että Armi reagoi noin voimakkaasti. Luulisi sitä että iän myötä tottuu, meillä näyttäisi menevän toisin päin. Ja saattaahan olla että Armilla on vielä jotain hormaonaalisia juttuja tuosta astutuksesta ja valeraskaudesta... Millaistahan meillä on kahden viikon päästä, kun olisi se pentujen 'laskettu aika', ja nyt ei sitten mitään synnykään... Kauhulla ja säälillä odotan sitäkin...