Palataanpas sitten vielä Voittajien tunnelmaan valokuvien kera...

Lauantaina kilpailu oli tosi kovaa narttujen kesken ja tuomari juoksutti meitä ympyrässä kerran jos toisenkin... Se oli niin hermoja raastavan jännittävää että meinasi kyllä henki loppua.

Tässä ollaan vielä Armin kanssa jonon ensimmäisenä, lopputuloksena oli kuitenkin toinen sija, tuo Armin perässä tuleva tyttönen nostettiin lopulta ykköseksi

Kuva Anna-Karin Svenn

Näin hienosti Armi poseerasi

Kuva Emmi Keränen

Pitäisi vielä koittaa opettaa Armia seisomaan pää suorassa. Olen katsellut näitä meidän näyttelykuvia, ja ihan järjestään joka kuvassa Armi katsoo minua. Yritänkin siis jatkossa hivuttautua Armin eteen seisomaan, jospa silloin asentokin olisi suorempi.

Lauantaina meillä oli koossa tosi komea Villiniityn porukka, joten päästiin myös kasvattajaryhmään. Siellä osanottajina oli velipoika Arttu ja pikkuiset sisarukset Perttu ja Diiva. Kasvattajavoitto meni kuitenkin Yacatikselle, mutta kyllä sieltä silti kunniapalkinto irtosi Villiniittyynkin. Onnea Heli!

Oli  niin mukavaa kun oli paljon tuttuja ja mukavia ihmisiä ympärillä kannustamassa. Kyllä olet Heli osannut valita ihania ihmisiä kasvateillesi. Kiitos seurasta Anna, Minna, ja Minna ja Liisa. Ja tietysti kaikki muutkin, Emmi ja Henna, Kimmo ja Maria, Carita ja kaikki! Ja Heli!

Sunnuntaina lähdettiin Armin  kanssa näyttelyyn, mutta ihan kaksistaan. Sain kyllä seuraa sielläkin; Mariasta lapsineen, Kimmo ja Maria, Emmi ja Henna, Lotta, Terhi... On se vaan niin mukavaa kun näin pienessä yhteisössä on niin hyvä yhteishenki!

Sunnuntain tuomari jännitti aika paljon, katsoin urosten aikana että tuomari arvostelee koiran kokonaan pöydällä, liikkeitä lukuunottamatta tietenkin. Mieleen tuli heti Heinolan näyttely (heti seuraavana päivänä Kouvolan jälkeen), kun sielläkin tuomari arvosteli koiran pöydällä, ja Armi oli tosi väsynyt ja epävarma. Ajattelin että nyt ei kyllä meille hyvä heilu. Armi kuitenkin oli pöydällä tosi hienosti! Antoi tutkia ja tarkastella, eikä ollenkaan väistellyt tuomaria. Liikkuminen oli sen sijaan hieman väsynyttä.

Emmin ottamassa kuvassa näkyykin kovasti väsähtänyt pikku-koiranen

Ja taas samanlainen kuva Armin poseerauksesta, tämä sunnuntailta

Kuva Anna-Karin Svenn

Kaikesta huolimatta sunnuntaina oli meidän päivä. Olin jo matkalla tuskaillut, että Armi on isoissa ja tärkeissä näyttelyissä ikuinen kakkonen. Viime vuonna Voittajassa Armi oli melkein Juniori-Voittaja, ollen siis juniori-kakkonen. Ensimmäisillä pihakoirapäivillä sama, juniori-kakkonen. Toisilla pihakoirapäivillä paras narttu -kakkonen. Lauantaina Voittajassa paras narttu -kakkonen... Mutta sunnuntaina onni kääntyi, paras narttu ja vieläpä rotunsa paras. On kyllä ihan uskomatonta miten narttu voi voittaa tälläisissä kisoissa uroksen...

Armi tervehtii pahinta kilpailijaansa, viime vuoden Voittaja-narttua

Kuva Anna-Karin Svenn

Voittaja-näyttelyissä on tiukka kuri. ROP-koiran on tultava ryhmäkehään. Ja piste. Ryhmästä saa olla pois ainoastaan jos koira sairastuu vakavasti. Joten jäätiin sitten Armin kanssa odottelemaan iltaa ja suurta finaalia. Ryhmätuomari tarkasti koirat esiarvostelukehässä ja viimein päästiin itse asiaan. Ensimmäisenä sisään kutsuttiin FCI-ryhmän 1 koirat, sitten kakkosryhmä. Esiarvostelutila oli eristetty isosta kehästä ja seinällä oli iso screeni josta näki ison kehän tapahtumat. Siinä vaiheessa alkoi todella jännittää kun koiria kutsuttiin kehään ja kaikki näkyi... Musiikki pauhasi ja yleisö hurrasi... Täytyypä katsella joulunpyhinä Urheilukanavalta että näkyykö pihakoiria. Lauantaina 26.12. on lähetys Voittajasta ja sunnuntaina 27.12. PM-Voittaja, molemmat 14.30 alkaen. Voi miten hurjaa...

Kyllähän sitä ehdittiin vähän muutakin kuin vain kehässä olla...

Sisarukset Alma ja Armi

Kuva Anna-Karin Svenn

Kotiin tuomisina oli tietysti ruusukkeita, pokaaleja ja palkintoja...

...kaikista hienoin palkinto oli Hurtan ihanan pehmeä nahkahihna, jossa Voittaja-laatta

Yhden asiallisen kuvan sain otettua...


...ennen kuin Armi alkoi tapansa mukaan pelleillä...


...ja iskihän se väsykin...


...lopulta aika totaalinen uuvahdus...


Luulin päässeeni noissa Voittajissa jännityksen huipulle, voiko ihminen tuon enempää enää jännittää...? Kyllä voi. Huomenna mennään sinne ultraan, ja jo nyt jännittää enemmän kuin viikonloppuna yhteensä... Olen varmaan ihan hermorauniona aamulla...

Noista tämän postauksen kuvista näkyy muuten hyvin tuo Armin vatsa, tai siis vatsattomuus... =) Toivottavasti se ei ole pysyvä olotila tuo litteä vatsa, vaan saataisiinpa sinne pian täytettä, pyöreyttä ja pientä liikehdintää... Peukut pystyyn ja tassut ristiin nyt kaikki!

Palataan siis asiaan huomenna!