Täällä odottelu ja vatsankasvatus sen kun jatkuu vaan. Mahtaa olla todella rankkaa olla raskaana tällaisilla helteillä... En muista kuinka monta päivää (tai peräti viikkoa) mittari on jo näyttänyt yli kolmeakymmentä, mutta ihan liian kauan minun mielestäni!

Armi on todella nuutunut. Jopa flegmaattinen. Aamulenkki käydään ihan tosi pikapikaa, laahustaen vain korttelin ympäri. Koko päivä menee sisällä pötkötellessä ja asentoa vaihdellessa lattialla. Paras paikka on jossakin nurkassa kyljellään selkä kiinni seinässä. Siten kai saa mahdollisimman paljon viileätä pintaa vartaloa vasten... Paikkaa pitä vaihtaa usein; lattia lämpenee pian yhdestä kohdasta, puolen metrin päässä on taas hetken aikaa viileämpää.

Selvästi on myös havaittavissa että Armi alkaa hakeutua ahtaampiin paikkoihin; sängyn alle, telkkaritason taakse, tietokonepöydän alle, sohvan ja nurkan koloseen... Ettei vaan olisi jo pesänrakennus mielessä. Mitään varsinaista petaamista en vielä ole huomannut. No mutta tällä säällä hillitön peittojen asettelu ja mylläminen onkin aika rankkaa puuhaa. Olen kuitenkin ajatellut että tällä viikolla kasaisin ja sisustaisin pentulaatikon jotta Armi pääsisi ajoissa ja rauhassa siihen tutustumaan ja tottumaan. Pitäisi vielä käydä ostamassa lattian suojaksi muovimattoa ja itse laatikkoon Ventapadia. Tai no silloin H-hetkellähän parhaiten taitaa toimia vanhat pyyhkeet ja lakanat...

Ensiviikolle olen suunnitellut röntgenissä käyntiä. Virallinen laskettu aikahan on keskiviikkona 28.7 ja röntgenissä voisi käydä suunnilleen viikkoa ennen tuota päivää. Minua jännittää ihan valtavasti! Toivoisin niin kovasti että pentuja tulisi riittävästi, ja 'oikeaa' sukupuolta. No, tuota saadaan jännittää vielä pari viikkoa.

Kaikkein eniten tietenkin toivon että pennut olisivat terveitä ja että synnytys sujuisi hyvin. Silloin tällöin mielessä käy kauhukuvia keisarinleikkauksesta, jumiin jääneistä pennuista, kitalakihalkioista, kehityshäiriöitä ja jopa kuolleista pennuista... Tiedän että on oikeasti ihan turhaa 'manata piruja' mutta välillä nuo negatiivisetkin asiat tulee mieleen. Enimmäkseen ajattelen kuitenkin että kaikki sujuu hyvin. Näen mielessäni vaaleanpunaisia ruusuisia kuvia tyytyväisenä tuhisevasta maidon- ja kakantuoksuisesta pentukatraasta... =) Tiedän jo nyt että tulen istumaan pentulaatikon ääressä onnellinen virne naamallani kaiken mahdollisen vapaa-aikani...

Ihana työpaikkani mahdollistaa sen että kun synnytyksen aika lähestyy saan heti tarvittaessa vapaapäivän tai parikin. Voin soittaa aamulla, että enpäs tulekaan tänään töihin... Ihanteellista. Meillä käy (luonnollisesti) paljon asiantuntevia koirankasvattajia asiakkaina, ja olen saanut heiltä todella paljon kullanarvoisia neuvoja. Ja mikä parasta; kannustusta, onnitteluja, myötätuntoa, yhteenkuuluvuuden tunnetta, tsemppiä... Minua ei hävetä 'alan ammattilaisena' kysyä apua kokeneemmalta kasvattajalta, tunnustan vilpittömästi tietämättömyyteni tai siis lähinnä epävarmuuteni tässä asiassa. Kiitos siis kaikille neuvoista ja kannustuksesta!

Täytyy varmaan taas laittaa tähän loppuun noita masukuvia. Minusta näyttää että nyt ihan pariin viime päivään Armin vatsa ei ole sen kummemmin kasvanut, mutta voihan olla että olen vaan itse jo niin tottunut tuohon minipossumaiseen ulkomuotoon...