...ja siinä samalla Armikin.

Noin kuukausi sitten sain tarpeekseni Kertun kohelluksesta ja ilmoitin sen yksityiskouluun sosialistumistunneille. Tässä lähellä on aika äskettäin aloittanut uusi koirakoulu Flukydog. Katariina ja Valtteri kouluttavat avustajakoiria ja ongelmakoiria, ja tarjoavat kaikenlaisia muitakin koiramaisia palveluita. Olen tykännyt tosi paljon tuosta lempeästä koiralähtöisestä tavasta puuttua asioihin.

Kertun ongelmat lyhykäisyydessänkin tuntuvat lukuisilta; remmirähjä, arkuus, epäsosiaalisuus, siis kaikinpuolin huono hihnakäyttäytyminen. Kuukausi sitten olin ihan valmis antamaan Kertun lenkillä joka toiselle vastaantulijalle, tai jättämään johonkin tolppaan, että jää siihen, en jaksa enää. Lenkille läksin lähes aina innokkaana ja optimistisena, sitten kun riekkuminen jatkui aloin hermostua, huusin koirille, lopulta istuin ojassa ja itkin, sitten lopuksi hyvittelelin koiria. Ei kuulosta kovin terveelle vai? Kotonakin oli ongelmia; yösiisti "pentu" teki tarpeita sisälle meidän ollessa poissa pari tuntia, rikkoi urakalla huonekaluja ja tekstiileitä vaikka kuinka jätti tekemistä, Kongeja, leluja ja luita. Haukkui ja ulisi kaiken aikaa.

Kerttuun ei tunnu tepsivän ollenkaan samat sävelet kuin Armiin. Armi on melko itsepäinen ja uhkuu itseluottamusta, osaa kyllä käyttäytyä mutta ei aina viitsi. Kunnolla ojennettaessa kyllä tottelee. Ongelmaksi tuli se, kun sanoin napakasti Armille, Kerttu heitti selälleen tai hiipi pitkin seiniä, ja tuli sitten mielistelemään. Kerttu on muutenkin aika herkkis tapaus.

Ensimmäisellä tapaamisella juteltiin ja kerroin koirien (tai lähinnä Kertun) ongelmista, kouluttajat tarkkaili sekä minua että koiria. Olin tunnin jälkeen henkisesti ihan poikki, vaati voimia nostaa kaikki ongelmat vieraiden räävittäväksi. Kerttu pelkäsi kovasti pyörätuolissa istuvaa Katariinaa mutta alkoi tunnin lopulla tulla Valtterin kanssa juttuun jo ihan kivasti. Oikeastaan ainut mitä muistan ekasta kerrasta oli se, että kouluttajat sanoivat molemmat että mulla on ihania koiria, eivät ole ollenkaan toivottomia tapauksia, ja että ihan varmasti kehitystä saadaan aikaiseksi. Ekan viikon neuvoksi sain lenkkeillä hermostumatta (helpommin sanottu kuin tehty) ja aloittaa koirien ehdollistaminen naksuttimelle. Kertun itseluottamusta tulee lisätä ja se pitää saada tuntemaan itsensä tärkeäksi ja taitavaksi.

Lenkkeily sujui yllättävää kyllä melko hyvin. Tai siis koirat edelleen veti ja hillui hihnassa mutta minä en hermostunut. Ohjeena oli että älä kiinnitä mitään huomiota koirien huonoon käytökseen hihnassa, ei siis ojentamista, hihnasta nykäisyjä tai koirien vetämistä vierelle toisten koirien lähestyessä. Minun piti myös tarkkailla minkälaiset koirat aiheuttavat eniten hämminkiä.

Toisella kerralla mukaan treeniin otettiin häiriökoiriksi pari hienosti käyttäytyvää labbista ja tehtiin lähestymis- ja ohitusharjoituksia. Armi odotti autossa kun Kerttu treenasi, ja toisinpäin. Ensimmäiset kohtaamiset oli tietysti kaukaa, ja kesti ihan vähän aikaa. Alkuun Kerttu rähjäsi mutta aina kun se hiljeni, annoin suun täydeltä namia ja häiriökoira meni piiloon. Palkinnot sai siis hienosta käyttäytymisestä. Joka kerta koira tuli lähemmäs ja viimein Kerttu salli sen kävellä metrin päästä vierestä. Armi haukkui koko ajan autossa Kertun treenatessa. Armin kanssa tehtiin samat temput ja Kerttu oli autossa hiljaa. Kertun taas taas treenatessa toista kertaa Armi piti älämölöä autossa. Joko sillä on suuri suojeluvaisto Kerttua kohtaan, tai sitten sekin haluaisi niin kovasti treenata että ilmaisee turhautumistaan haukkumalla. Viimeinen kerta mentiin yhdessä Armin ja Kertun kanssa ja se oli taas heti vaikeampaa, hihnat solmussa ja miten jaat nameja kahdelle koiralle oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä... Muutaman ekan haukun jälkeen koirat käyttäytyi moitteettomasti ja me kaikki oltiin hieman ihmeissämme ja mietittiin että miksi me täällä ollaan... Kyseessä oli kuitenkin lavastettu tilanne parkkipaikalla, ja ainakin Armi hiffasi heti että nyt on treenit, nyt käyttäydytään...

Nyt edellisellä kerralla mentiin kouluttajien kotinurkille lenkille. Pyrittiin siis luomaan mahdollisimman normaaleita tilanteita ja saamaan esille aitoa käytöstä. Kenttätreenissä Kerttu ei muuten pelännyt pyörätuoliakaan yhtään, eikä nyt viime kerralla ollut moksiskaan Katariinan sähkömoposta. Ensin kuljettiin pieni lenkki kaikki yhdessä, ja mentiin vartavasten ohi sellaisista pihoista joissa on haukkuvia koiria. Kerttu vastasi muutamalle koiralle parilla haukulla, muttei sen kummempaa. Seuraavaksi tehtiin tilanne jossa Valtteri tuli risteyksestä vastaan ei niin hyvin käyttäytyvän labbiksen kanssa. Muutaman rähjät sinnekin piti haukkua, ja aina kun meidän koirat rauhoittui, labbis lähti kauemmas.

Sattumalta siinä käveli ohi myös mäyräkoira, joten saatiin extraharjoitusta senkin kanssa. Koska Armin ja Kertun käytös noita lapukoita kohtaan oli kuitenkin aika hillittyä, päätettiin hakea naapurista vielä lapinkoira häiriöksi. Se olikin jo aika pahis, varsinkin Kertun mielestä. Tämä tilanne olikin sitten kuin suoraan meidän jokapäiväisestä elämästä, lapinkoira ei päässyt kovinkaan lähelle ja haukkuminen oli ihan vimmattua. Kerttu pisti kaiken peliin, nosti karvat pystyyn ja irvisteli. Armin sain nameilla talttumaan, mutta Kertulle tilanne oli liikaa, joten sitä ei edes viety loppuun asti. Toisaalta koirat oli jo tosi väsyneitä melkein tunnin treenin jälkeen.

Tällä kertaa saatiin siis koirista irti niitä aitoja reaktioita joita lähdettiin hakemaankin, ja se oli hyvä juttu, nyt todella tiedetään mitä lähdetään tosissaan korjaamaan. Seuraavalla kerralla otetaan mukaan taas vieras häiriökoira, mutta pidennetään matkaa ja operoidaan yhtä koiraa kerrallaan.

Kaikesta jo läpikäydystä on jo kuitenkin ollut kovasti apua. Voisin jopa sanoa että tykkään taas Kertusta vähäsen. Alussa tilanne oli siis sen verran paha että Kertun näkeminenkin saattoi ärsyttää. Naksutinkoulutusta on edelleen jatkettu hitaasti, ja sen myötä Kerttu on alkanut tajuta että mamma on ihan kiva kun siltä saa namia. Aiemmin Kerttu ei siis ollut ollenkaan, ei yhtään, ei tippaakaan kontaktihakuinen. Se nyt on aika selvää ettei ollutkaan, kun ei se ollut juuri mistään palkkaa saanutkaan.

Armin kanssa tuli silloin pienenä tehtyä koko ajan jotakin kivaa, Kerttu on mennyt tuossa äitinsä siivellä tähän asti, tullut mukana ja perässä vähän niinkuin ajatuksella että kyllähän se siinä samalla menee kun tuo toinenkin. Eli ihan itse olen tähän tilanteeseen itseni ja koirani saattanut. Herätys tuli kuitenkin karuimman kautta, ja onneksi tuli, eiköhän Kertun elämä jo kaivannutkin hieman lisää arvostusta. Toinen tärkeä syy miksi tähän nyt viimein tartuin on se, että syksyllä meidän perhe taas kasvaa. Ei tosin tällä kertaa hauvavauvan muodossa, vaan ihan oikeaa ihmislasta täällä nyt odotellaan =)